Snorklausta Tiomanilla

Tänään on 24.6.2011 Juhannuspäivä. Suomen suven kohokohta.
Tähänastisista Malesianpäivistäni tämä päivä muodostuu minulle kohokohdaksi.

Ohjelmassa on snorklausta.

Pulau Tiomanin edustalla, noin kilmometrin etäisyydellä rannasta, on korkea, kivikkoseinäinen pieni saari, jonne suuntaamme tänä aamuna.

Berjaya-hotellin alueella, saarta vastapäätä on Tiomanin sukelluskeskus, josta saa vuokrata sukellus- ja snorkalusvälineitä.

Haemme keskuksesta maskit, snorkkelit ja räpylät ja siirrymme rantaviivalle odottamaan venettä. Pienen ajan kuluttua tulee sininen, perämoottorilla varustettu vene, hakemaan meidät ja vie pikkusaaren rantavesille. Saari on korallisaari. Sitä ympäröi koralliriutta ja siellä voi kuulemma nähdä niin kauniita kaloja ja mereneläviä, ettei kuvitella saata. Tämä täytyy itse kokea.

Noin sadan metrin päässä korallisaaresta on ponttonilaituri, johon vene jättää meidät. Kuljettaja sanoo tulevansa noin tunnin kuluttua hakemaan meidät takaisin Tiomanille.

Puemme laiturilla räpylät ja maskit yllemme ja pulahdamme veteen. Vesi on kirkasta. Pohjaan asti näkee hyvin, vaikka vesi on syvää laiturin kohdalla. Aluksi on hieman hankalaa muistaa hengittää vain suun kautta ja samalla puristaa suussa olevaa snorkkelin suukappaletta hampailla yhteen. Pienen harjoittelun jälkeen se onnistuu ja näkymistä voi alkaa nauttia.

Vedenalainen maailma on kaunis. Korallit ovat niin monimuotoisia ja monivärisiä, että välillä tuntuu, etteivät ne voi olla oikeita, luonnon sinne muovaamia. Näen korvasienen näköistä, mutta paljon isompaa ruskeaa korallia, jonka poimuissa uiskentelee valko-vihreäraidallisia pieniä kaloja. Sitten ylitän jäkälännäköistä (paljon suuremmassa mittakaavassa) olevaa vaalean- ja purppuranpunaista korallia.
Kaloja on paljon. Ne ovat upean värisiä. Tunnistan joitakin samoiksi lajeiksi, joita olen nähnyt Suomessa akvaarioissa. Sitten näen mustavalkoraidallisia kaloja, joilla on kirkkaan keltainen naamataulu, sinipunaisia, aivan kuin miljoonakaloja, mutta isompia.

Ylitän pohjassa, sormisientä muistuttavan korallin uumenissa luikertelevan mustavalkoraidallisen kärmeen ja sitten näen niin kauniin kalan, että haukkoisin henkeäni, mikäli se suinkin täällä pinnan alla olisi mahdollista. Kala on noin 20cm pituinen ja kaikenvärinen. Kalasta löytyy kaikki sateenkaaren värit. Vain hopeisen täplän puuttuminen kalan kyljestä erottaa tämän näkemäni ihanan otuksen satukirjan Sateenkaarikalasta. Tällaisia kaloja on siis oikeasti olemassa.

Olen onnellinen, että pääsen näkemään merenpohjan kauneuden.
Korallit jo itsessään ovat sanoinkuvaamattoman kauniita. Niitä on niin monen värisiä ja monen mallisia. Korallien välistä hohtaa valkea hiekka, johon auringonsäteet osuvat, ikäänkuin valaisten koko merenpohjan. Koralleita on vihreitä, ruskeita, keltaisia ja punaisen eri vivahteita. Korallien seassa puikkelehtivat kalat ja muut merenelävät hivelevät kauneudella silmiäni.

 Merisiili (luullakseni tuo on merisiili) on perheineen painautunut meren pohjassa olevan montun pohjalle. Otus on aivan mustan discopallon näköinen. Mustan värin seasta loistaa valkoisia, punaisia ja sinisiä pisteitä. Aivan kuin timantteja, rubiineja ja safiireja. Pisteet todella hehkuvat kuin jalokivet. Halkaisijaltaan merisiili on ehkä 5-10cm. Se on piikikäs. Pallosta lähtee joka suuntaan n. 10cm pituisia mustia terävän näköisiä piikkejä. Tämän päälle ei olisi mukava astua.

Mikael snorklaa vieressäni. Välillä etenemme toisiamme kädestä kiinni pitäen ja osoittaen toisillemme kohteita, joita näemme ja joita toivomme toisenkin huomaavan. Välillä menemme eri suuntiin ja kohtaamme omilla tahoillamme upeita näkymiä. Jaamme kokemuksiamme, kun välillä löydämme pohjasta sileän kiven tai hiekkapläntin ja laskemme jalkamme pohjaan ja levähdämme.

 Etelä-Kiinan Meri on valtavan suolainen. Uintiliikkeitä ei tarvitse tehdä pysyäkseen pinnalla, ainoastaan edetäkseen. Vedessä tuntuu myös voimakkaita virtauksia. Välinevuokraaja varoittelikin niistä. Aika ajoin on nostettava pää pinnalle pohjan panoraamanäytelmästä ja tarkistettava, ettei ole ajautunut liian kauaksi saaresta tai bonttonilaiturista.

Oman hengityksen ääni tuntuu rauhoittavalta, kun mitään muuta ei kuulu. Veden pinnan alla liikkuminen tuntuu meditatiiviselta kokemukselta. Alapuolella vilisee toinen toistaan kauniimpia kaloja. Yksi tulee jopa käymään maskissani aivan kuin antaakseen minulle luvan piipahtaa tänne sen satumaiseen maailmaan. Snorklatessa painottomana suolaisen veden kannatellessa tuntuu kuin lentäisi korkealla ilmassa. Tältä lentäminen varmasti tuntuisi, jos se ihmiselle ilman apuvälineitä olisi mahdollista. Pienen pienillä liikkeillä pystyn etenemään vauhdikkaasti ja sulavasti. Alapuolellani aukeaa merenpohjainen maailma. Korallit ovat kuin metsä, joka kätkee siimekseensä toinen toistaan värikkäämpiä kaloja. Minä tarkkailen alapuolellani levittäytyvää maailmaa hämmästyneenä ja nauttien.

Snorklatessa sielu lepää. Mieli on rauhallinen ja olo hyvä.

Kunnes - ei voi olla totta!- Veden lämpötila on varmasti lähellä 30 astetta ja minulla on oikeassa jalkapohjassani ikävä suonenveto. Luulin, että kylmä saa aikaan tällaista, mutta tässä sitä nyt ollaan. Suonenveto ei hellitä, vaikka yritän painaa jalkani tukevasti pohjaan. On siis räpiköitävä laiturille. Sinne siis tuskaisesti raahaudun vasemmalla jalalla polskutellen. Oikea on poissa pelistä. Täysin krampissa. Pääsen laiturille -riisun räpylät ja hyppelehdin laiturilla oikealla jalallani kunnes suonenveto hellittää. Mahdan olla mainio näky, mikäli joku rannalta katsoo...

Jatkan merenalaisen maailman ihmettelyä nyt ilman räpylöitä.( Otinkohan sittenkin liian pienet räpylät, kun otin kokoa xs? S tuntui niin löperöltä jalassa). Ilman räpylöitä meno onkin yllättävän rankkaa. Pinnalla kyllä pysyy, mutta virtausta vastaan on tehtävä työtä. Seuraavalla kerralla otan kyllä s-kokoiset räpylät!

Jatkamme vielä jonkin aikaa snorklausta, sitten nousemme bonttonilaiturille odottamaan paluukuljetusta. Ketään ei näy. Heiluttelemme räpylöillämme rannalle ja yritämme herättää veneenkuljettajan huomion. Tuloksetta. Laituria lähestyy erinäköinen vene, kuin se millä tulimme.

 Vene on kuulemma menossa hakemaan vähän kauempana riutalla olevia sukeltajia. Kysymme, pääsemmekö samalla kyydillä rantaan. Kuljettaja sanoo sen olevan ok ja vene tulee laiturille. Kuljettaja on varmaan tänään ensimmäistä päivää töissä sillä vene oikeastaan tulee laiturille. Kuski ei näköjään osaa pysäyttää venettä...Työnnämme veneen laiturilta alas ja hyppäämme kyytiin. Tämä vene on hieman isompi kuin se, jolla saavuimme. Tämä on kokonaan katoksella varustettu (tuloveneessä katos oli vain kuljettajan kohdalla perässä) ja veneen pohja on läpinäkyvä. Voimme matkalla vielä ihastella merenpohjan näkymiä ja kaloja -kunhan pääsemme matkaan. Tämä -luullaksemme ensikertalainen kuljettaja- on nimittäin nyt sotkenut perämoottorin potkurin ponttoonilaituria kiinni pitävään köyteen. Hän ei huomaa tapahtunutta ja alamme huutaa kovalla äänellä, kun huomaamme, että laituri seuraa meitä. Irrottelemme yhdessä köyttä potkurista ja viimein pääsemme matkaan. Sukeltajat (2 naista) ovat jonkun matkan päässä riutan reunamilla. Katselemme veneen pohjan läpi maisemia matkalla sukeltajien luo. Vene pysähtyy naisten luo. Heillä on mukanaan merkkipoiju, joten heidät erottaa vedestä hyvin. Kokeneempi sukeltaja nousee ensin veneeseen. Hän antaa ohjeita toiselle sukeltajalle, joka selvästikin on kokemattomapi. Toinen on ehkä opettaja ja toinen oppilas. Veneen kuljettaja katsoo parhaaksi mennä auttamaan perään, kun toinen sukeltaja nousee veneeseen. Hän pyytää meitä asettumaan veneen toiselle laidalle, jotta vene ei kallistu liikaa. Toinenkin sukeltaja pääsee ylös. Kuljettaja  yrittää siirtyä veneen keulaan. Todellakin yrittää, sillä hän putoaa mereen kesken matkan. Tämä todella taitaa olla hänen ensimmäinen kertansa. Ongimme kuskin vedestä. Onneksi vesi on lämmintä eikä kuljettaja näytä vahingoittuneen. Hän pitelee hieman polveaan, mutta on iloinen kun aurinkolasit eivät hukkuneet. Tosin sulkeltajien ollessa veneessä ja veden ollessa niin kirkasta aurinkolasit olisi varmasti saatu ylös, mikäli ne olisivat pohjaan vajonneet. Matkaamme kohti rantaa. Vene hidastaa vauhtia ja kuljettaja sammuttaa jo hyvissä ajoin moottorin. Vene ei liu rantaan saakka, vaan jää ehkä 20metrin päähän rannasta. Meiltä tiedustellaan kohteliaasti, onko ok, jos uimme loppumatkan? Ok! Hyppäämme veteen ja päätämme tämän ikimuistoisen mahtavan retkemme nousemalla merestä snorkalusvarusteissamme ja nauraen vielä kuljettajan "ammattitaidolle".
Myöhemmin nappaan vielä kuvan kuljettajasta, joka kommelluksista huolimatta on kovin iloinen ja toivottaa meidät tervetulleiksi huomenna uudestaan. Lupaamme tulla...

Juhannus Pulau Tiomanilla

Pulau Tioman on 39 km pitkä ja 12 km leveä saari Malesian Itärannikolla, Etelä-Kiinan Meressä. Saari on pääosin tiheää sademetsää ja suurimmilta osin asumaton ja lähes ilman tiestöä. 1900-luvulla Time-lehti valitsi saaren yhdeksi maailman kauneimmista saarista (wikipedia).

Vietämme Juhannuksen 2011 tällä saarella.

On perjantai-aamu. Juhannusaatto.
Lähdemme kotoamme Johor Bahrusta klo 8.20. Ajamme ensin Mersingiin, joka on satamakaupunki Malesian Itärannikolla. Matkaa sinne on noin 140 km. Mersingistä nousemme yhteysalukseen, joka vie meidät Pulau Tiomanille. Merimatka kestää n. 2 tuntia.

Ennen ajomatkaa on vielä tankattava. Ajamme Mesera-aemalle. Asemalta saa Petronas primax 97 ja 95 extraa. Valitsemme ysivitosen, joka maksaa 1,90RM/litra ( n. 50cent./l). Auton tankkaaminen Malesiassa ei ole niin yksinkertaista kuin Suomesa. Bensaa ei tule, kun pistoolin nostaa mittarista, vaan ensin tulee asemalta mies kysymään, otetaanko täysi tankillinen ja maksetaanko käteisellä. Otetaan ja maksetaan -sitten sopii tankata. Aseman hoitaja vapauttaa lukituksen ja polttoaine alkaa virrata mittarista tankkiin.
Nämä malesialaiset -vaikka ovatkin aina niin ystävällisiä ja auttavaisia -ovat kuulemma niin epärehellistä porukkaa, ettei bensamittareista noin vain tankatakkaan. Tilaisuus tekee varkaan.
Tankki on täysi ja pääsemme matkaan. Matkalla ohitamme taas silmänkantamattoman suuria öljypalmuviljelyksiä sekä tienvarsikojuja, joissa myydään kaikenlaista tarpeellista aina vaaleanpunaisista nallekarhuista tuoreisiin hedelmiin ja muihin pikku naposteltaviin saakka. Auton ulkolämpömittari näyttää +30astetta. Hyvä Juhannussää siis. Onneksi on ilmastointi.

Saavumme Mersingiin noin kello 10.30
Jätämme auton tourist parkingiin, jossa auton säilytys 3 päivää ja 2 yötä vartioidulla alueella maksaa 17,50RM (alle 5 euroa) .Kohtuuhintaista.

Olemme varanneet saariloman lauttakuljetuksineen agentin kautta. Löydämme oikean "luukun", josta saamme lauttaliput. Virkailijat osaavat jo odottaa meitä ja ystävällisesti jonottavat puolestamme seuraavalle luukulle, josta saamme lippua vastaan maihinnousukortit.

Mikael on kuullut töissä, että paikalliset kutsuvat meitä nimellä orangi putih (valkoinen ihminen) -saattaa olla "haukkumanimikin". Mutta tietyissä tilanteissa palvelu on selvästi orangi putihille paarempaa kuin paikallisille.

Odottelemme siis rauhassa, kun hunnutettu musliminainen (virkailija) jonottaa meille maihinnousukortit ja sitten siirrymme terminaaliin. Maihinnousukortit ovatkin laivaannousukortit ja maihinnousutiketit on vielä terminaaliin siirryttäessä lunastettava erikseen. Hinta ei onneksi kirpaise, sillä aikuiselta menee 5RM ja Muori pääsee eläkeläislipulla 2RM.

Yhteysalus on pieni. Siinä on 49 istumapaikkaa sisätiloissa. Kansipaikkoja ei ole. Istuimet muistuttavat bussin penkkejä. Keskellä alusta on käytävä, käytävän toisella puolella 3 penkin rivistö ja toisella puolella 4 penkin rivistö. Penkit ovat epämukavat ja ahtaat. Ilmastointi pelaa, jopa liiankin hyvin paluumatkalle otan rantasharongin hartiahuiviksi...

Alukseen nouseminen osoittautuu mielenkiintoiseksi. Laiturilta menee betonirappuset alas. Vene pysähtyy rappujen viereen. Laskusiltaa ei ole. Laskeudumme portaat alas. Yksi mies on alaportaalla auttamassa, kun loikkaamme aluksen reelingille. Toinen mies on aluksella ja auttaa meidät alas. Tämä ei varmasti täytä minkäänlaisia turvallisuusstandardeja.
Pääsemme kuitenkin turvaallisesti kyytiin.
Matkatavarat laitetaan aluksen keulakannelle. Toivottavasti pysyvät kyydissä.

Laiva -tai oikeastaan tämä on vene- lähtee ajallaan kello 11.30. Vauhti on kova. Ehkä noin 20solmua. Ohitamme matkalla upeita korkeita saaria ja klo 12.50 saavumme Tiomanille. Yhteysalus pysähtyy Tiomanilla useassa satamassa. Meidän on määrä jäädä pois kolmannessa pysähdyspaikassa, Tekekin kylässä. Saavumme määräsatamaamme klo 13.10.

Satamassa meitä odottaa Berjaya-hotellin pikku bussi. Bussissa ei ole seiniä ollenkaan ja Mikael toteaa bussiin noustessaan, että täällä onkin näköjään lapsille tarkoitetut istuimet. Muita matkustajia naurattaa Mikaelin kommentti kun sulloudumme istuimille.

Matka hotelliin kestää ehkä kymmenen minuuttia. Isoja ylämäkiä ja isoja alamäkiä. Tien toisella puolella on kauppoja ja ravintoloita, toisella puolella tiheää sademetsää. Pulau Tioman on verovapaa alue ja ohitamme duty-free shopin. Kaupassa myöhemmin käydessämme toteamme hintatason olevan alhainen verrattuna mantereen hintoihin. Ostamme juhannusjuomaksi kuohuviiniä. Kun tulemme kaupasta ulos, ihmettelemme valtavaa vikinää, joka kuuluu läheisestä puusta. Katsoessamme tarkemmin, huomaamme puun olevan täynnä lepakoita - ja miten isoja! Ne pitävät aivan valtavaa meteliä roikkuessaan siinä päät alaspäin. Minä luulin, että lepakot nukkuvat päivisin. Eikä mitä! Nämä eivät ainakaan nukkuneet. Ne juorusivat tai kiistelivät jostain. Ihan kamalalla metelillä.

Hotellialue on hieno. Kirjaudumme sisään ja nautimme hotellin tarjoamat tervetuliaismaljat aulabaarissa. Sisääntuloaula ja baari ovat korkeita ja tyypilliseen tapaan seinät puuttuvat kokonaan. Katoissa pyörivät tuulettimet ja edessä aukeaa turkoosin sininen meri.

Berjaya resorts koostuu sekä ns. hotellihuoneista että pienistä mökeistä. Olemme varanneet de luxe-majoituksen, joka osoittautuu nimensä veroiseksi. Huoneemme on talossa, jossa on myös 3 muuta huoneistoa. Kaksi yläkerrassa ja kaksi alakerrassa. Meidän residenssi on yläkerrassa. Talo on aivan meren rannalla. Pihalla on pehmustetut aurinkotuolit ja bambukatokset.

 Uima-allasalueelle on 20 metriä. Merivesi on kirkasta ja lämmintä. Ikkunasta katsoessani näen palmupuun, valkoisen hiekkarannan, upean sinisen, ehkä vähän turkoosiin vivahtavan kirkkaan meren ja pilvettömän taivaan. Lahdenpoukaman takana siintävät tiheän sademetsän peittämät korkeat vuoret.

Olen päässyt paratiisisaarelle.

Uima-allasalue on monipuolinen. Sieltä löytyy pyyhkeenjakelupiste. Sininen pyyhe kuitataan kun haetaan ja kun se palautetaan kuittauksen kohdalle laitetaan palautuksen kellonaika. Kätevä systeemi. Pyyhettä voi kuljettaa mukana rannalla tai sen voi jättää odottamaan altaan reunalla olevaan aurinkotuoliin. (Aurinkotuoleja on niin runsasti, että niihin voi huoleta jättää omat kamppeensa kun käy välillä meressä tai baarissa).

Altaita on neljä. Uima-allas, poreallas ja kaksi eri syvyistä lastenallasta, joihin laskeutuu kaksi vesiliukumäkeä. Altaan toisesa päässä on allasbaari. Baarijakkarat ovat veden alla. Rahaa ei baarissa käytetä vaan virvokkeita tilataan huoneen laskuun. Setelitukun tunkeminen bikinin yläosaan olisikin aika epämiellyttävää....

 Altaan toisesta päädystä laskeutuu portaat Etelä-Kiinan Mereen.

 Merivesi on uskomattoman lämmintä ja kirkasta. Veteen menemistä ei lämpötilaerona huomaa, ainoastaan siitä tietää meressä olleensa, kun uimapuku on märkä ja iho suolainen. Rannan tuntumassa on makean veden suihkuja, joten mereen voi pulahtaa kävellessään aamu- tai iltakävelyä pitkin valkoista rantaviivaa.

 Tuntuu muuten tehokkaalta liikunnalta kävellä jalat vedessä siten, että vesi yltää vähän polvien alapuolelle. Tässä sitä saa liikuntaa ja nautintoa samassa paketissa. ja minun on turha varmaan edes yrittää kuvailla sitä tunnelmaa, jonka saavutimme iltalenkillä yön pimeydessä, kävellessämme pitkin rantaviivaa käsi kädessä filippiiniläisen bändin soittaessa ja laulaessa läheisessä bambubaarissa ikivihreää kappaletta:"I am sailing, I am sailing, home again ´cross the sea. I am sailing stormy waters, to be near you, to be free..."

Ruoka on uskomattoman hyvää täällä. Syömme viikonlopun aikana kaksi kertaa buffet pöydästä, muuten a´la carte listalta. Aamiainen tarjoillaan myös buffet-pöydästä.
Ruokalajeissa on jokaiselle jotakin. Täällä on huomioitu sekä aasialaiset että länsimaiset lomailijat hyvin. Yritämme tutustua ennakkoluulottomasti aasialaiseen ruokakulttuuriin ja maistella kaikenlaisia uusia makuelämyksiä, joita vastaan tulee. Aamiaispöydässä jätämme kuitenkin kokeilematta paikallista aamupuuroa: chicken porridgea (kanapuuro). Se näyttää veteen keitetyltä riisipuurolta, jonka seassa lilluu kananpalasia. Oletettavasti se on juuri sitä, miltä se näyttää. Se jää nyt kokeilematta!
Lauantai-iltana uima-altaan reunalle on tuotu iso grilli. (Ravintola on aivan uima-altaan vieressä). Grillissä tirisevät naudanliha ja lampaanlihapihvit sekä naudanliha ja kana sataya-vartaat. Ne ovat herkullisia. Lihojen kanssa tarjotaan erilaisia kastikkeita mm. pähkinäkastiketta ja chilisoossia. NAM!

Jälkiruoat sitten.... Niistä saisi kokonaan oman kertomuksen. Siksipä annankin kuvien puhua puolestaan. Voin  vain todeta, ettei itsehillintä (taaskaan) pelannut, vaan oli maistettava useaa lajia.

Pulau Tioman on paikka, joka osoitti kaikki kuvitelmani etelämeren paratiisisaaresta toteen. Kolmen päivän loma oli aivan liian lyhyt, jotta saareen olisi ehtinyt tutustua. Raapaisimme vain pintaa. Kurkistimme myös pinnan alle -ja se vasta olikin jotakin! Kerron siitä seuraavassa tekstissäni.
Seuraavaan kertaan Tiomanilla jätämme suosiolla Kampung Juaran ja Mentawak-jokeen tutustumisen. Nämä sijaitsevat saaren toisella puolella. Seuraavalla kerralla lähdemme myös viidakkovaellukselle vuorille. Siellä on kuulemma vesiputouksia....

Muuttokuorma

On Toisen Pääsiäispäivän jälkeinen arkipäivä. Tiistai 26.4.2011. Heräämme Kotkan kodissamme ja käymme aamulenkillä. Kotiin tullessamme poikkeamme K-marketissa ostamassa neljä pussillista ruisjauhoja.

Tänään Vikrtor Ek-muuttofirma tulee pakkaamaan Malesiaan mukaan otettavat tavarat.
Tammikuusta lähtien olemme pikkuhiljaa suunnitelleet, mitä tavaroita otamme mukaan. Suomeen jäävät tavarat mm. talvivaatteet, valokuva-albumit yms. viemme äitini kellarikomeroon Käpylään. Mukaan otamme suurimman osan mm. huonekalut, kesävaatteet, kirjat ja astiat sekä tauluja.

Muuttofirma saapuu ajallaan. Kolme miestä tulee pakettiautolla Helsingistä. Auton tavaratila on täynnä pakkausmateriaalia: valkoista pakkauspaperia, pahvilaatikoita, rullapahvia, teippiä yms.

Olimme siinä uskossa, että pakkaisimme itse jotakin myös mm. omat vaatteemme. Luulo osoittautui vääräksi. Käymme muuttomiesten kanssa vielä läpi kaikki mukaan lähtevät tavarat ja merkkaamme vielä teipillä ne tavarat, joiden haluamme jäädä asuntoon. Jätämme Kotkan asuntoon mm. pesukoneen, tiskikoneen ja mikroaaltouunin.

Sitten lähdemme pois muuttomiesten jaloista. Päivän aikana piipahdamme silloin tällöin katsomassa, kuinka pakkaushommat sujuvat. Hyvin menee. Laatikot lisääntyvät pikkuhiljaa. Jokaisen laatikon päällä lukee englanniksi, mitä laatikko sisältää. Laatikot ovat myös numeroitu.

Iltapäivällä muuttomiesten työnjohtajalla on meille asiaa. Hän kysyy, mitä tehdään, kun ohjeissa sanotaan, ettei pakkauksissa saa olla aseita, alkoholia, huumeita eikä elintarvikkeita. Mikael ilmoittaa heti, ettei meillä ole ollenkaan aseita - eikä alkoholia- minä lisään. "Entä nämä huumeet ja elintavikkeet?" kysyy työnjohtaja. Huumeilla hän tarkoittaa lääkekaappimme sisältöä. Sieltä löytyy yhtä sun toista kolmiolääkettä, joita minulle on määrätty selkävaivoihini. Otan kaikki lääkkeet, jo vähän vanhatkin, varmuuden vuoksi mukaan, vaikken ole viime aikoina niitä tarvinnutkaan. Olen onneksi ennakoinut sen, että osa lääkkeistä luokitellaan huumausaineiksi. Malesian huumausaineita koskevat lait ovat todella tiukkoja. Huumeiden hallussapidosta seuraa kuolemanrangaistus. Minulla on valmiina lääkärin tekemä yhteenveto kaikista joskus käyttämistäni lääkkeistä. Annan kopion siitä työnjohtajalle ja asia on sillä selvä. Kun työnjohtaja mainitsee elintarvikkeet, katson häntä ja kysyn: " et kai ole tosissasi? Olen juuri tänä aamuna käynyt ostamassa ruisjauhoja leipoakseni silloin tällöin ruisleipää siellä päiväntasaajalla". Työnjohtajaa hymyilyttää ja hän ymmärtää yskän. Hän lupaa pakata elintarvikkeet kuiva-ainekaapistani mukaan, jos otan täyden vastuun, mikäli ne jäävät tullimiesten kynsiin Malesiassa. Lupaan kantaa vastuun ja niin jauhotkin pääsevät pakkauslaatikkoon.

Seuraavana päivänä Mikael on jo lähtenyt Malesiaan ja minä menen lähettämään tavarat matkaan. Vihreä kontti odottaa minua jo lähes täyteen lastattuna Kotkassa. Katson, kun kontti suljetaan ja toivotan tavaroille hyvää matkaa. Nähdään Malesiassa! Kontissa on nyt 97 laatikollista huolellisesti pakattuja tavaroitamme, joiden takoitus on tehdä Johor Bahrun asunnostamme koti!

Perjantaina 17.6.2011 seitsemän ja puoli viikkoa myöhemmin odotamme muuttofirmaa Johor Bahrussa  saapuvaksi Permas Jayaan, uuteen asuntoomme, jonka vuokrasimme helmikuussa. Asunnossa on nyt vuokra- huonekalut. On sovittu, että kuorma tulee kello 10 aamulla.

Lähdemme kello 8 aamulenkille. Kun saavumme lenkiltä asuinalueemme vartioidulle portille kello 9, emme ole uskoa silmiämme. Intermoversien auto seisoo portilla.
Ja tunnin etuajassa!
Kerromme muuttomiehille, joita myös tässä päässä on kolme, että odottavat 10 minuuttia, (jotta ehdimme suihkuun) ja tulevat sitten.
Suihkun jälkeen menemme alakertaan miehiä vastaan.

Tavaroiden sisään rahtaaminen alkaa.

Ryhmän esimies, Kamal nimeltään antaa meille lähetyslistan. Meidän tehtävänämme on laittaa ruksi aina sen numeron kohdalle, jota vastaava numeroitu laatikko nostetaan ovesta sisään.

Työ sujuu ripeästi. Kamal on meidän kanssamme asuunnossa ottamassa laatikoita vastaan, avaamassa niitä ja asettamassa ohjeidemme mukaan tavaroita paikoilleen. Kaksi muuta miestä kuljettaa tavaroita autosta asuntoomme ja tyhjiä laatikoita ja pakkausmateriaalia takaisin alakertaan. Asumme 17. kerroksessa. Onneksi hissi toimii - toisin kuin muutama päivä sitten tullessamme Muorin kanssa kaupasta neljä painavaa ruokakassia mukanamme! Kiipesimme kasseinemme 304 rappusta. Se oli aikamoinen urakka!

Laatikoita tulee nopeammassa tahdissa, kun ehdimme purkaa. Välillä mietin, mitä ihmettä tälläkin tavaralla täällä teen? Esimerkiksi Suomen päässä muuttomiehet olivat pakanneet  eteisen kaapinnurkkaan jääneet Mikaelin fleecehanskat ja kävelysauvojen kumitassut. Eniten ehkä kuitenkin minussa herättää hilpeyttä n. 30 cm pitkä ja 10 cm leveä kevyt esine. Mikähän täällä on?

Tuntuu ihan Joululta, kun kaikki esineet on kääritty lähes yksitellen omiin pikku paketteihin (eikä käärepaperia ole säästetty!) ja yllätys on aina mieluinen, kun paketista paljastuu oma tuttu, tuikitarpeellinen tavara.

Äsken mainitsemastani paketista paljastuu sellainen metallinen kynttilänsammuttaja. Onpa hyvä, että se oli niin huolellisesti pakattu! En kyllä keksi, miten se olisi voinut mennä rikki ilmankaan sitä paperin määrää.... Ja tavaran tarpeellisuudesta sen verran, että täytynee keksiä kynttilänsammuttajalle jotakin muuta käyttöä, sillä täällä ei kuulemma myydä kynttilöitä. (Niitä saa kyllä Singaporesta).

Kun kaikki laatikot on tuotu sisään, kaksi muutakin muuttomiestä jäävät meidän ja Kamalin avuksi purkamaan laatikoita ja asettamaan tavaroita paikoilleen. He kokoavat sohvat, kirjahyllyn ja ruokapöydän ja ovat hyvin avuliaita. Minä haen välillä alakerran kaupasta miehille vesipulloja.

Nyt, tasan neljän tunnin kuluttua, alkaa näyttää siltä, että suurin osa laatikoista on purettu ja tavarat kutakuinkin paikoillaan. Annamme miehille luvan lähteä.
Ennen lähtöä, Kamal pyytää kuittauksen ja täytättää asiakastyytyväisyyslomakkeen. nämä asiakkaat ovat tyytyväisiä. Kamal antaa vielä puhelinnumeronsa ja pyytää soittamaan, mikäli ongelmia ilmenee tai jos esimerkiksi huomaamme jonkin menneen rikki. Emme huomaa. Lopputuloksesta näkee, että ammattilaiset olivat asialla sekä Suomessa että Malesiassa.

Aamupäivä on ollut pitkä ja raskas. Käymme suihkussa ja lähdemme alakerran ravintolaan lounaalle.

Suihku ja lounas tekevät tehtävänsä. Olemme taas täynnä energiaa ja lähdemme yläkertaan saattamaan keskeneräisen työn valmiiksi.

Tuntuu hyvältä imuroida omalla imurilla ja lattioiden pesu Sini-mopilla on huomattavasti helpomaa, kuin paikallisella naruvekottimella.
Mikael laittaa kirjoja hyllyyn ja Muori availee mattoja rullalta.

kello 18 istumme väsyneinä, mutta tyytyväisinä omalla punaisella sohvallamme ja katsomme Straitsin yli Singaporeen. Kohta lähdemme uima-altaalle Simonen 41-vuotissyntymäpäiväjuhliin.
Ympärillämme on omat, rakkaat ja tutut huonekalut, kirjat, astiat ja muut kodin tavarat.

Olemme nyt kotona!